Pääsin kotiin

Nyt olen päässyt jo sairaalasta kotiin, eilen kotiudun, siispä voin siirtyä taas kokonaan kirjoittelemaan vakituista blogiani. Jätän tämän blogin kuitenkin tänne vielä ihan siltä varalta jos joskus syystä tai toisesta en voi kirjoittaa pääblogiani. Eipä tästä pitkä nyt tullut (ainakaan tällä kertaa) mutta onneksi niin, sehän kertoo sen että viimeinkin pääsin sairaalasta.

Korjattu teksti

Nytpä on korjattu Iltaa kohti otsikkoinen teksti alkuperäiseen muotoonsa, enkä nyt enempää lomallani halua miettiäkään noita sairaala juttuja. Ehkä tuo jälkeen päin oli jopa turhaakin korjata, tai sitten ei. Nyt lomailemaan.

Kohta taas takas

Parin tunnin päästä loppuu viikonloppulomani ja huomaa sen jo siitäkin kun aina kun takaisin sairaalaan meno lähestyy, niin alkaa mielialakin laskea, ja senkin jotkut hoitajat osaavat nähdä niin että loma olisi vain ollut kehno ja siksi sinne mennessä mielialakin laskisi. Tahdon rautalankaa, tosin eräille hoitajille sekään ei auttaisi, eikä varsinkaan lääkärille. Lomistani kuitenkin olen heille kiitollinen.

Sairaalassa pääsenkin sitten käyttämään taas sitä äidin kenkkuli puhelinta, jota en aina kunnolla osaa käyttää vaan välistä käy jokin moka ja kirjoitankin sitten paperille kun turhauttaa näpytellä puhelimella samat tekstit kahdesti.

Sanotaan nyt kiuitenkin että masennus ei ole tällä kerralla syynä sairaalassa olooni, enkä sinne itse edes olisi halunnutkaan.

Ei näy

Edellinen postaukseni oli pidempi, mutta ei näköjään näy.

Iltaa kohti

Iltaa kohti on jo mielikin parantunut, varsinkin kun äsken juttelin äidin kanssa puhelimessa niitä näitä ja mukana oli pieruhuumoriakin tietyistä noloista syistä johtuen. Oli mukava taas puhella äidin kanssa.

Tänään päiväsellä se vanhahko potilas joka käy välistä toisten huoneissa, pissasi huonekaverini ja minun huoneen roskikseen ja molemmat olimme silloin huoneessa. Siivooja ja harjoittelijan oloinen poika hoitivat asian. Ennen pissausta siivooja oli juuri vaihtanut roskapussin.

Nyt odottelen alkuyötä, rupean sitten nukkumaan. Täällä unirytmini ovat vaihtuneet aika radikaalistikin ja tuhtia ruokaa on liian usein ja pieniä välipaloja liian harvoin. Ilmankos tekeekin mieli usein herkkuja, mutta ruoka on enimmäkseen (liiankin) hyvää.

Lääkäri sanoi että olen jonossa jollekin eri osastolle. Mietin vaan taas että miten pitkään ne minua aikovat pitää täällä ja toivottavasti potilaat ovat ok jos eri osastolle päädyn. Saisinpa siellä oman huoneen, mutta ennen kaikkea pääsisinpä täältä jo kokonaan kotiin. Huomenna on torstai ja perjantai aamuna lomani alkaa.

Viikonloppuloma

Pääsen perjantai aamusta sunnuntai iltaan kestävälle lomalle, mutta en tiedä kuinka jaksan sen jälkeen odottaa viisi pitkää päivää seuraavaa ns hoitoneuvottelua, saatika vielä pitempään kunnes joskus pääsen täältä pois. Miksi lääkäri ei suostu uskomaan että jos nyt otan takapakkia, se johtuu ainoastaan täällä olostani, kuten myös turhautumiseni. Tänään itkin ns hoitoneuvottelussa ja sen jälkeenkin, koska en pääse täältä jo pois. Onneksi äitini oli tukenani ja se tuntui hyvältä. Lääkkeisiini ruvetaan kait loman jälkeen tekemään positiivisia muutoksia hiljalleen, jotta saisin hyvät lääkkeeni takaisin. Lomasta aijon kuitenkin nauttia, vaikka se hurahtaisi valitettavan pikaisesti ohi. Nyt iltapalalle.

Valtaa ja hoitoa (muka)!

Valtaa ainakin! Tämäkö se on sitä hoitoa että jätetään hyvin toipunut ihminen sairaalaan märkänemään ja turhautumaan?! Ja variksen pallit!

Pitkä päivä

Alkupäivä oli ok ja sain asioitakin aikaiseksi. Nyt tämä päivä tuntuu pirullisen pitkältä ja känkkäränkkäkin on kylässä, erinäisistä syistä johtuen. Paniikkikin on pahentunut kun en saa siihen kunnollisia lääkkeita. Hoitoneuvottelukin vasta keskiviikkona. Tympii touhuta koko ajan samoja asioita. Koko ajan yksi potilaskin ramppaa ovilla ja huoneissa. Päästäkee minut jo pois täältä, etten tukehdu tympimiseen.

Mitähän nyt?

Kirjoittelin lappusia erääseen harrastukseeni liittyen ja äsken kävin syömässä. Nyt onkin sellainen olo että mitähän tässä nyt? Pää on täynnä ideoita, mutta sellaisia jotka voisin toteuttaa vasta kämpälläni. Löhöäisinkö vain vai alanko puuhata taas samaa kuin muulloinkin täällä ollessani, mikä jo tympäisee vaihteeksi. Kahdesti päivässä saisin käydä ulkona itsekseni puolen tunnin ajan, mutta minä olen vilukissa eikä kävelykään tahdo yleensä houkuttaa. Vaikka turhautumisen tunteeni eivät olekaan täällä yhtä voimakkaita kuin olivat niin tahdon täältä edelleenkin äkkiä pois. Sairaala on esteenä tekemisilleni ja niistä nauttimisesta. Antaisivat tämän paikan sellaiselle joka sitä oikeasti tarvitsee. Kasvattavat vain sairaalalaskujani, juuri kun olisi muuten tullut helpotusta raha-asioihini. Joskus aijemmin täällä ollessani sosku maksoi vain puolet sairaalalaskustani ja loput makselin itse yli vuoden ajan erissä. Sairaalan systeemi ja etenkin ne jotka rajoittavat vapauttani ja intoani, haistakaa paska.

Paluu sairaalaan

Nytpä olen palannut pöpilään päivälomaltani ja äsken putkahti eräs nöyryyttävä asia mieleeni, joka tapahtui täällä ollessani ja joka samalla oli myös erehdys, koska luulin väärin. Päiväloma meni kivasti, ensin olin asunnollani ja sitten kotikotona, kisujakin hellimässä. Tahtoisin täältä jo kokonaan pois ja lomastakin toivoin pitempää. Tämä oli vasta eka lomani tällä reissulla, vaikka olen ollut täällä jo melkein kuukauden. Inhottaa kun vatsanikin on ruvennut taas paisumaan täällä ollessani, vaikka tänne tullessani olin vielä tyytyväinen painooni. Ei ole hajuakaan siitä milloinka pääsen täältä pois, toivottavasti keskiviikon hoitoneuvottelussa tulisi jotain selvyyttä siihen asiaan. Asiasta ihan toiseen, pelkään että minua on taas mustamaalattu. Nyt taas tupakalle, sitä kuluu täällä paljon.

Väliaikainen blogi

Pidän tätä väliaikaisena bloginani, esim. ollessani sairaalassa jossa en puhelimella pysty kirjoittamaan alkuperäiseen blogiini, joka on osoitteessa http://nousen.blogsome.com
Tänne siis lärpättelen silloin kun alkuperäisblogin kirjoittaminen ei luonnistu. Pitää kyllä vielä opetella käyttämään äidin puhelintakin paremmin.