tiistai 19. helmikuuta 2008
Pääsin kotiin
Nyt olen päässyt jo sairaalasta kotiin, eilen kotiudun, siispä voin siirtyä taas kokonaan kirjoittelemaan vakituista blogiani. Jätän tämän blogin kuitenkin tänne vielä ihan siltä varalta jos joskus syystä tai toisesta en voi kirjoittaa pääblogiani. Eipä tästä pitkä nyt tullut (ainakaan tällä kertaa) mutta onneksi niin, sehän kertoo sen että viimeinkin pääsin sairaalasta.
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Korjattu teksti
Nytpä on korjattu Iltaa kohti otsikkoinen teksti alkuperäiseen muotoonsa, enkä nyt enempää lomallani halua miettiäkään noita sairaala juttuja. Ehkä tuo jälkeen päin oli jopa turhaakin korjata, tai sitten ei. Nyt lomailemaan.
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Kohta taas takas
Parin tunnin päästä loppuu viikonloppulomani ja huomaa sen jo siitäkin kun aina kun takaisin sairaalaan meno lähestyy, niin alkaa mielialakin laskea, ja senkin jotkut hoitajat osaavat nähdä niin että loma olisi vain ollut kehno ja siksi sinne mennessä mielialakin laskisi. Tahdon rautalankaa, tosin eräille hoitajille sekään ei auttaisi, eikä varsinkaan lääkärille. Lomistani kuitenkin olen heille kiitollinen.
Sairaalassa pääsenkin sitten käyttämään taas sitä äidin kenkkuli puhelinta, jota en aina kunnolla osaa käyttää vaan välistä käy jokin moka ja kirjoitankin sitten paperille kun turhauttaa näpytellä puhelimella samat tekstit kahdesti.
Sanotaan nyt kiuitenkin että masennus ei ole tällä kerralla syynä sairaalassa olooni, enkä sinne itse edes olisi halunnutkaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)